Manniinan Juhlapalvelu
Kuukauden yrittäjä Pöytyällä -sarjassa tutustutaan pöytyäläisiin yrittäjiin. Nyt esittelemme Niina Mannisen, joka pyörittää Manniinan Juhlapalvelua.
Kuka olet?
"Niina Manninen, Manniinan Juhlapalvelun yrittäjä."
Mikä on yrityksesi tarina?
”Yrityksen syntyyn liittyy lämmin muisto. Olin töissä toisella pitopalveluyrittäjällä, Mailis Siepillä, joka pakotti minut ottamaan toiminimen. Sain siis Mailikselta kannustusta perustaa oman yrityksen, mikä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.
Manniinan juhlapalvelu perustettiin vuonna 2012, ja vuoden 2024 alusta alkaen yritys on toiminut täällä Yläneellä vanhan sienikasvattamon tiloissa. Samoissa tiloissa toimii myös elintarvikealan laitoskonehuoltoja tekevä Toikkatec Oy.”
Mitä yrityksesi tekee?
”Manniinan Juhlapalvelun palveluihin kuuluu kahvitukset, ruokatilaukset, kakut. Valmistan tarjoiluja monenlaisiin juhliin (esimeriksi häät, hautajaiset, perhejuhlat) ja kokouksiin. Kiireisin olen viikonloppuisin, sillä juhlat ovat luonnollisesti usein silloin.
Autan lisäksi juhlien suunnittelussa esimerkiksi kattauksen ja tarjottavien suhteen, sillä usein juhlatilat ovat tuttuja ja kokemusta tiedän mikä toimii. Suurin osa yritys- ja henkilöasiakkaista sijaitsee noin 50 kilometrin säteeltä Yläneeltä, aina Kyröön, Auraan ja Säkylään saakka.”
Mikä on parasta yrittäjyydessä, juuri Pöytyällä?
"Kysyntää pitopalvelulle riittää, ja minulla on nyt erinomaiset työtilat. Niissä on sujuvaa työskennellä ja kasvattaa toimintaa.
Yrittäjyys tuo myös vapautta ja joustavuutta. Meillä on paljon eläimiä, joten arki sujuu paremmin, kun voin sovittaa työt sopivaan aikaan. En osaa sanoa, kuinka paljon se on vaikuttanut Manniinan Juhlapalvelujen tunnettuuteen, mutta meillä asustaa Simo-sonni, josta on tullut tykätty koko valtakunnan julkkis."
Mikä on haastavinta yrittäjyydessä?
"Aikatauluttaminen, että ehtii valmistautua ajoissa ja että on perillä juuri oikeaan aikaan. Välillä päivistä tulee todella pitkiä. Lisäksi paperihommat eivät ole makuuni.
Toisinaan huonot tiet ovat haaste pitopalveluyrittäjälle. Tavoite on, että kermavaahdot pysyvät kakkujen päällä monttuisilla teillä."
Miltä tulevaisuus näyttää Manniinassa?
”Juhlia on näköpiirissä jo ensi vuodelle, eli hyvältä siis vaikuttaa kysynnän osalta.”
Vinkki yrittäjyyttä pohtiville?
"Jos on järkevä liikeidea, yrittäjyys on hyvä ratkaisu. Hyvä työkokemus usealta alalta on iso plussa yrittäjyyden pohjalle. Lisäksi oma terveys on tärkeää, jotta pystyy toimimaan yrittäjänä. Hyvä tukiverkosto ja usko itseensä auttavat eteenpäin. Täytyy myös pystyä joustamaan, koska yrittäjänä työpäivät voivat venyä."
Seuraava yrittäjäesittely tehdään yrityksestä, jonka kanssa Niina Manninen tekee yhteistyötä. Edellinen juttu tehtiin Valas Cafésta.
Juttu julkaistu 26.9.2025
Lue lisää: Pöytyän yrityskenttä - tutustu yrityksiin!

![Logo [Pöytyä]](client/poytya/images/new/logo.png)










